Osallistu valitukseen kunnallisvaalien äänestysongelmista!

Kunnallisvaaleissa kokeiltiin vuonna 2008 elektronista äänestysjärjestelmää, ensimmäistä kertaa Suomessa. Kokeilu toteutettiin kolmessa kunnassa, Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä. Niin lehdistö, oikeusministeriö kuin yksittäiset ihmisetkin ovat kuitenkin raportoineet melko vakavista ongelmista äänestyksen suhteen:

Ylläolevan perusteella kunnallisvaalit tuotttivat näissä kolmessa kunnassa tuloksen joka on merkittävästi epäluotettavampi kuin vaalit Suomessa yleensä ovat olleet. Onko Kauniaisista tulossa Suomen Florida?

Järjestelmä oli siis huono. Mitä aiomme tehdä asialle?

Olemme organisoimassa valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen yhdessä muiden tekniikan ja laintuntijoiden, EFFI:n (Electronic Frontier Foundation Finland) ja huolestuneiden kansalaisten kanssa. Valituksessa yksilöidään ylläolevat ongelmat ja vaaditaan vaalien uusiminen. Lisäksi haluamme että mahdolliset tulevat sähköiset vaalijärjestelmät rakennetaan esimerkiksi avoimeen lähdekoodiin ja myöhemmin tarkastettavissa oleviin paperitositteisiin perustuen. Valitus ei ole poliittinen tai tarkoitettu muuttamaan vaalien tulosta, vaan sen tarkoitus on varmistaa että tulevaisuudessakin demokratia voi toimia luotettavasti Suomessa.

Emme myöskään vastusta sähköistä äänestystä sinänsä, päinvastoin, esimerkiksi kotoa käsin ja useammin tapahtuva äänestys voisi merkittävästi parantaa demokratian toimintaa. Mutta haluamme että järjestelmät rakennetaan oikealla tavalla. Emme myöskään usko virheettömään äänestysjärjestelmään, nykyisessäkin paperilippuäänestyksessä on omat ongelmansa. Mutta tämä ei tarkoita sitä että hyväksyisimme nykyista huonomman järjestelmän.

Tämä on tärkeää! Miten voin auttaa?

Jos olet osallinen kokeilussa, ts. ehdokas, puolueen jäsen, tai äänestäjä kolmessa kokeilukunnassa, voit auttaa kahdella tavalla. Ensinnäkin olemme hyvin kiinnostuneita kokemuksistanne sähköisen äänestyksen suhteen. Mikäli koit jotain erikoista äänestyksessä, kerro meille kokemuksesi ja liitämme sen valitukseen muiden kokemusten ohella, varustettuna nimelläsi ja yhteystiedoillasi. Toiseksi, vaikka sinulla ei olisikaan ollut ongelmia, voit joka tapauksessa allekirjoittaa valituksemme. Ota tätä varten yhteyttä joko EFFI:iin (ks. kutsu) tai minuun sähköpostitse, ja lähetämme sinulle valtakirjan jolla valtuutat lakimiehemme tekemään valituksen puolestasi. Säästäksemme niin oikeuden kuin kaikkien muidenkin aikaa, meillä on tarkoitus tehdä vain yksi valitus kustakin kolmesta kunnasta.

Ota yhteyttä kokemuksesi tai valituksen allekirjoituksen osalta viimeistään tiistaina 11. marraskuuta kello 16:00. Lähetä valtakirjasi faxilla numeroon (09) 8565 7006. Osallistuminen ei maksa mitään, valittaminen on tämäntyyppisissä asioista ilmaista kansalaisen kannalta ja me kaikki toimimme vapaaehtoisperiaatteella.

Kauniainen, Marraskuun 5. päivä, 2008
Jari Arkko
Välitie 1B, 02700 Kauniainen
040-5079256
jari@arkko.com

Tämä sivu löytyy osoitteesta http://www.arkko.com/vaalit. Lisätietoja löydät osoitteesta http://www.arkko.com/tietoja.html.